Hoitaja soittaa laitteeseen ennalta sovitun aikaikkunan sisällä. Kuvayhteys muodostuu automaattisesti.
Varha
Eeva ja Tapani Soinin corgi Bettie on rauhoittunut jo paljon entiseen verrattuna.
Sari Honkasalo
Vehmaan esikoululaiset rakensivat kuuraketin Allin piirtämän mallin mukaan.
Saara Huovinen
Tuunaamon rastilla harjoiteltiin kiipeilytaitoja.
Auli Tiala
Venla Tuominen on niittänyt menetystä brasilialaisessa jujutsussa ja lukkopainissa.
Jesse Ranta
-Saammekohan tällä kerralla astian täyteen silakoita, Veikko ja Leena Lepistö tuumivat.
Hannu Kostilainen
Juhani Yrttimaa, Riikka Maijala, Teija Leino ja Mette Huuskonen kävivät katsomassa, miten remontti etenee. Pylvään kohdalla on ollut ulkoseinä vuoden 2005 laajennukseen saakka.
Saara Huovinen
Mansikkakarin leirikeskukseen kuuluu sauna ja uimaranta.
Saara Huovinen
Pia Lampolahti (vas.), Mari Heinonen ja Tiina Alkio pyörittävät Vakka-Suomen työllistämishanketta.
Vesa Penttilä
Vielä ei ole ihan valmista päiväkodin keltaisen talon remonttityömaalla Vehmaalla, mutta varhaiskasvatuksen johtaja pitää siellä silti toimistoaan. Eläkkeelle jäävän Hanne Ahtiaisen tilalla jatkaa Arvid Vonk.
Saara Huovinen
Arkisto / Saara Huovinen
Vaikka säät ovat haitanneet naattien kasvua, jaksaa Mika Törne vielä silti hymyilläkin.
Jussi Kattainen