Kivimaan koulun yläpohjan rakenteista on hiljattain löytynyt sienikasvustoa.
Jenni Kylänpää
Arkisto / Saara Huovinen
MaPS P2012 -joukkueen järjestämässä turnauksessa pelasi myös nuorempia junioreita. MaPS P2015 kohtasi Tuton joukkueen Taponkedolla.
Jesse Ranta
Arkisto / Vesa Penttilä
Valpperin koulun tulevaisuus kiinnosti kyläläisiä.
Vesa Penttilä
Maalintekotilanteessa SBS Maskun Onni Malmsten, Petteri Moisio ja Valtteri Riionheimo.
Elias Nummelin
Jere Kiveinen ohjasti Lappeenrannassa Valentinan Villinmiehen Tammakilvan finaaliin.
Rauli Ala-Karvia
Uudessakaupungissa työvoimapalvelut saa ensi vuoden alussa kaupungintalolta. Kaupunki ei ota käyttöön nykyisiä Rantakadun tiloja.
Arkisto / Saara Huovinen
Vehmaan lomituspalveluiden juhlagaalassa Oripäässä kukitettiin gaalan järjestäjiä ja esiintyjiä.
Marjo Haaparanta
Toni Forsblom iloitsee siitä, että ilmapiiri on pitkästä aikaa yrittäjillä positiivinen.
Sari Honkasalo
Satelliittien avulla seurataan, kasvaako pelloilla niitä kasveja, joita viljelijät ovat ilmoittaneet viljelevänsä.
Arkisto/Saara Huovinen
Katja Aalto aloitti Uudenkaupungin talous- ja hallintojohtajana elokuun alussa.
Jenni Kylänpää