Sivuston kokoversioon
  • Sunnuntai 22.4.2018
  • Haetaan nimipäiviä

Punaiset naiset sopeutuivat nopeasti

Tiina Lintusen kirja kertoo punakaartissa avustaneista naisista.
Tiina Lintusen kirja kertoo punakaartissa avustaneista naisista.
22.3.2018 klo 23:25

Maskulainen historiantutkija Tiina Lintunen teki väitöskirjansa tutkimalla sisällissodassa punakaartia Porin seudulla avustaneiden naisten elämää. Viime vuonna aiheesta julkaistiin Punaisten naisten tiet -kirja.

– Kirja on suurelle yleisölle muokattu versio, jotta aineisto ei olisi jäänyt vain tiedeyhteisöjen käyttöön, Lintunen perustelee.

Pomarkusta kotoisin oleva Lintunen tutki jo gradussaan synnyinkuntansa tapahtumia sisällissodassa. Punakaartin avustajanaisten valikoitumiseen väitöskirja-aiheeksi on selkeitä syitä.

– Minua kiinnostuvat enemmän ihmiset kuin sotatapahtumat. Lisäksi aseellisten naisten roolia punakaartissa on tutkittu, mutta ei niinkään niitä, jotka olivat erilaisissa huoltotehtävissä ja sairaanhoidossa.

Lintusen tutkimus kohdistui 267 naiseen ja heidän koko elämäänsä sisällissodan jälkeen.

– Aseettomat punakaartinaiset saivat melko lieviä rangaistuksia, joista pääosa oli parin-kolmen vuoden ehdollisia tuomioita. Sodan jälkeen he sopeutuivat nopeasti yhteiskuntaan ja arkeen, vaikka työnsaannissa oli aluksi vaikeuksia. Isoissa kaupungeissa oli helpompi sulautua joukkoon kuin pienissä kylissä, joissa kaikki tiesivät, kuka oli punainen ja kuka valkoinen.

Valtiorikosoikeuteen joutuneista naisista valtaosa pyrki vähättelemään aatteellisuuttaan, vaikka Lintusen tutkimuksessa mukana olleista kahdella kolmasosalla oli taustaa työväenliikkeessä.

– Naisia saattoi houkutella mukaan esimerkiksi kaksinkertainen palkka aiempaan työhön verrattuna. Myös työttömyyttä oli paljon. Osa totesi, että he luulivat liittyneensä Suomen Punaiseen Ristiin.

Lintunen viittaa muihin tutkimuksiin aseisiin tarttuneista punakaartin naisista. Heitä oli 2600.

– Kuutisenkymmentä kuoli sodassa ja kymmenisen prosenttia koko joukosta teloitettiin. Naisista 1100 oli sellaisia, jotka eivät saaneet minkäänlaista tuomiota. Punaisten naisten kohtalo ei ollut niin armoton, mitä on luultu. Heidän panoksensa 80 000 punaisen joukossa ei ollut muuten merkittävä, mutta naisten osuutta käytettiin propagandatarkoituksiin. Kun naisia oli sodassa, miestenkään ei sopinut lähteä taisteluista.

Valkoisista naisista vain pieni joukko tarttui aseisiin.

– Tämä johtui Mannerheimistä, sillä hänen mielestään sotiminen ei sopinut naisille. Kun myös valkoisilla naisilla olisi ollut intoa osallistua sotaan, punaisten naisten aseellisen toiminnan tuomitsemisessa oli myös tekopyhyyttä.

Vaikka sisällissodasta on kulunut jo 100 vuotta, Tiina Lintunen on huomannut etenkin luentokeikoillaan, että aihe herättää vieläkin suuria tunteita.

– Tämä koskee etenkin vähän vanhempia sukupolvia. Etenkin punaisten jälkeläisillä saattaa yhä olla kipeitä muistoja. Valkoisella puolella voidaan puhua vapaussodasta tai yritetään olla kaivelematta sodan jälkiselvittelyä. Terrorismia oli molemmilla puolilla, Lintunen muistuttaa.

Lintunen ei puhu vapaussodasta.

– Sisällissota on hyvä ja neutraali termi, samoin kansalaissota. Vapaussota, vallankumous tai kapina viittaavat siihen, että halutaan vieläkin olla voimakkaasti toisella puolella.

Lintunen huomauttaa, että heti itsenäistymisen jälkeen syttyneen sodan taustalla oli useita syitä: ristiriitoja syntyi kahdeksan tunnin työpäivästä, uudistuksia ajaneet sosialidemokraatit menettivät asemiaan uusissa vaaleissa, Venäjällä sattui vallankumous ja Suomessa oli ankara elintarvikepula.

Parhaillaan Lintusella on työn alla valkoisiin naisiin liittyvä tutkimus.

– Historian tutkimustyössä on vallalla sellainen laajempi suuntaus, että kun ennen katseltiin vain suurmiehiä, niin nyt myös tavalliset ihmiset kiinnostavat.

Vesa Penttilä

Sää