Tomi Orajärvi ja Henriikka Koskinen vastaanottivat yrittäjäpalkinnon Grillikahvila Meriportin menestyksekkään vuoden jälkeen. Taivassalon auto Oy:n palkinto luovutetaan syksyn ensimmäisen kokouksen yhteydessä.
Roosa Vähätalo
Yle uutisoi verkkosivuillaan tänään aamulla, että Ugin Wintterin koulun rehtori on irtisanottu.
Arkisto / Saara Huovinen
Tohvelisankarin rouva saa ensi-iltansa Nutturlan Makasiiniteatterissa Nousiaisissa ensi viikolla. Näyttelijöinä on sekä uusia että vanhoja kasvoja.
Nutturlan Makasiiniteatteri
Mynämäen palvelutalosäätiö Tainiola anoi kunnalta lainaa taloudellisen tilanteensa vakauttamiseksi.
Arkisto / Sari Honkasalo
Raimo Lakso
Kuva Pikisaaren uimarannalta.
Sari Honkasalo
Rotarit Pasi Punta (vas.), Erkki Lehto, Jukka Gustafsson ja Pentti Astala vitriinin äärellä.
Sari Honkasalo
Päivän liikuntasuoritus kannattaa päättää saunaan, vinkkaa Nina Mäkelä.
Rasmus Lindberg Kouvojen paidassa kaudella 2024–25.
Mikko Mäkelä
Elina Rautanen (vas.) ja Liana Yakimenko toivovat, että mahdollisuus tanssiharrastukseen säilyy saaristokunnissa myös lapsille ja nuorille.
Roosa Vähätalo
Mari Lehdon työt ovat elokuun loppuun asti esillä Askaisissa.
Petteri Hietasen asiakas sai ajan 50 kilometrin päähän Vakka-Suomen sairaalaan Uuteenkaupunkiin, vaikka lähin palvelupiste olisi ollut 10 kilometrin päässä Raisiossa.
Roosa Vähätalo