Sivuston kokoversioon
  • Torstai 19.4.2018
  • Haetaan nimipäiviä

Piiloleikki houkuttelee etsimään pikkupatsaita

Kuvanveistäjä Oona Tikkaoja opasti Mikko Jalosta, mihin pronssiveistoksia kiinnitetään.
Kuvanveistäjä Oona Tikkaoja opasti Mikko Jalosta, mihin pronssiveistoksia kiinnitetään.
8.4.2018 klo 10:10

Teija Uitto

Uudenkaupungin keskustaan on piilotettu kymmenen pientä pronssiveistosta.

– Jaamme kevätmarkkinoilla 21.4. karttoja, joiden perusteella patsaita voi etsiä. Markkinoiden jälkeen karttaa on jaossa kaupungin matkailutoimistossa ja kirjastossa sekä muilla yleisillä paikoilla, nuorisokuraattori Katriina Rauman kertoo.

Kartta julkaistaan myös Piiloleikki-verkkosivuilla, jota voi käyttää kännykällä. Kuvanveistäjä Oona Tikkaoja kertoo, että verkkosivuille on tulossa myös patsaisiin liittyviä tarinoita sekä kilpailu.

Tikkaoja toteutti Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 vastaavan piiloleikin Turkuun. Seikkailupuiston pajassa lapset tekivät kaikkiaan 30 patsasta, jotka piilotettiin Aurajokirantaan förin ja Varvintorin välille.

– Patsaista kolme on viety, mutta kaikki muut ovat yhä tallella, Tikkaoja kertoo.

Viime vuonna Tikkaoja perusti Piiloleikki Oy:n, sillä hänen kunnianhimoisena tavoitteenaan on toteuttaa patsaspiiloleikkejä eri puolille Suomea ja myös ulkomaille.

Uusikaupunki on toinen kaupunki Suomessa, jossa taiteilija on vetänyt lapsille patsaspajan. Nuoret tekivät nuorisotila Vantissa keväällä ensin muotteja, joista valettiin pronssipatsaita. Viime perjantaina kaupunki kiinnitti patsaat paikoilleen.

– Nuoret ovat itse ideoineet paikat. Se oli oikein hyvä, koska en itse edes oikein tunne Uuttakaupunkia.

– Nuoret keksivät hyvät paikat ja he ideoivat myös tarinat, jotka liittyvät paikkoihin, Oona Tikkaoja kehuu.

Rauman sanoo, että jos koko piiloleikki-lenkin lenkin kiertää kerralla, käveltävää kertyy noin nelisen kilometriä.

– Reitti on suunniteltu niin, että se sopii koko perheelle. Jos patsas on hiukan ylempänä, se näkyy niin, että lapsetkin sen voivat löytää.

Tikkaoja sanoo, että piiloleikki haastaa kaupunkilaiset ja turistit paitsi liikkumaan ja tutustumaan kaupunkiin, myös katsomaan ympäristöä uudella tavalla.

– Voi huomata rakennuksen seinällä jotain uutta ja kiinnostavaa, hän sanoo esimerkiksi.

Turussa nuoret innostuivat tekemään patsaista omakuvia. Uudessakaupungissa nuoret taas halusivat patsaiden liittyvän kiinteästi paikkaan. Esimerkiksi yksi pronssipatsas on Vanhan kirkon kattomaalauksesta otettu aihe.

– Aiemmin pronssipatsaita pääsivät tekemään vain arvostetut taiteilijat. Piiloleikin tarkoitus on viestittää, että kaikki osaavat tehdä taidetta.

– Piiloleikki tekee myös taiteesta helposti saavutettavaa, kun sinä voi bongata kadulla kulkiessaan, Tikkaoja sanoo.