Verkkokyselyn mukaan metsä kutsuu sienestäjiä.
Markus Malmelin kävi läpi liikuntakyselyn tuloksia torstaina Kustavissa.
Saara Huovinen
"Rättisitikka" kuvattuna Uudenkaupungin torilla kesällä 2019.
Saara Huovinen / Arkisto
Tarmo Martikaisen mukaan Varhan palvelut eivät ole kriisissä.
Arkisto / Sari Honkasalo
Taivassalon Hakkenpään alue kohenee.
Arkisto / Vesa Penttilä
Vuoden 1963 rippikoululaiset tapasivat Vehmaalla.
Esko Hietala ikävöi Lappiin niin paljon, että rakensi kotinsa lähelle itse omansa. Kerran vuodessa on silti päästävä oikeastikin pohjoiseen.
Saara Huovinen
Arja Kitola ja Kalannin seudun riistanhoityhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka Rinnemaa pohdiskelivat susivaaraa ja koulukuljetusten tarvetta keskiviikkona Crusellissa.
Jussi Arola
Projektikoordinaattori Henna Salminen esitteli Uudenkaupungin tavoitteita.
Vesa Penttilä
Puheenjohtaja Sampo Lipponen ja sotaorpo Riitta Laaksonen laskivat seppeleen isiemme muistoa kunnioittaen.
Arkisto / Vesa Penttilä
Tino Salmela pitää siivouksesta, sillä siinä näkee heti työnsä jäljen.
Saara Huovinen