Sivuston kokoversioon
  • Sunnuntai 22.4.2018
  • Haetaan nimipäiviä

Mynämäen kyläkoulut kokoontuivat yhteiseen juhlaan

Huolin koululaiset lauloivat Jäätelöauto-kappaleen ämpärirumpujen säestyksellä.
Huolin koululaiset lauloivat Jäätelöauto-kappaleen ämpärirumpujen säestyksellä.
7.12.2017 klo 12:25

Sari Honkasalo
Mynämäen kyläkoulujen oppilaat ja henkilökunta, kaikkiaan 340 juhlijaa, kokoontuivat tiistaina aamulla satavuotiaan Suomen kunniaksi viettämään ensimmäistä kertaa itsenäisyyspäivän juhlaa yhdessä.

Juhlapaikka, Mietoisten maamiesseurantalo, oli koristeltu asiaankuuluvasti sinivalkoisin värein, ja ovella olivat vieraita vastassa kättelemässä Tarvaisten koulun oppilaat Iida Karvonen ja Joonas Jaakkola.

Jokainen koulu oli valmistellut juhlaan oman esityksensä: Ihalainen lauloi Suomi-neidon sylistä, Karjala tanhusi, Tarvainen esitti kansanlauluja nykyaikaan sovitettuna ja Tavastila nykytansseja, Aseman koululaiset olivat koostaneet videoesityksen, Pyhän koulu esitti eläinrunoja eläinpuvuissa ja Huolin koululaisten musiikkia säestettiin ämpärirummuilla.

Nuoret ovat Suomen itsenäisyydestä kiitollisia niille, jotka maan ovat rakentaneet. Tavastilan oppilaskunnan edustaja Lauri Syrjänen katsoi juhlaväelle puhuessaan myös tulevaisuuteen.

– Me nuoret haluamme tulevaisuudessa kasvaa aikuisiksi ja saada hyvän työn. Lääkäri, siistijä, maanviljelijä, jalkapalloilija ja poliisi ovat esimerkkejä töistä, joita me haluamme tehdä. Mahdollisesti joku meistä keksii tulevaisuudessa lääkkeen syöpää vastaan, leijuvan auton tai saasteettoman energian lähteen, hän totesi.

Syrjänen muistutti nuorten toivovan vanhempien ja opettajien tukea matkalla aikuisuuteen.

– Pyydämme aikaanne ja huomiotanne. Teidän tulisi suojella meitä nettikiusaamiselta ja opettaa meidät maksamaan laskuja. Teidän tulisi lopettaa päihteiden käyttö ja ajaa turvallisesti liikenteessä, Syrjänen listasi asioita, jotka varmistavat myös tulevaisuudessa sen, että Suomi on paras maa asua ja elää.

Ohjelma esitettiin myös illalla vanhemmille ja kutsuvieraille. Yhteisen itsenäisyyspäiväjuhlan äidiksi tunnustautuva Huolin koulun rehtori Pauliina Kallunen oli jo kauan ajatellut, että erikseen toimivissa kyläkouluissakin pitäisi joskus kokea samanlaista yhteisöllisyyttä kuin isoissa kouluissa on aina.

– Yhteistyössä on se voima, ja lapsille on tärkeitä taitoja olla isommissakin tiloissa ja ryhmissä, Kallunen toteaa.