Sivuston kokoversioon
  • Torstai 19.4.2018
  • Haetaan nimipäiviä

Suden kanta-arvio tehdään tieteellisellä menetelmällä

Luonnonvarakeskus (Luke) haluaa oikaista ”Susikannan rajoittamiseksi 3 200 nimen vetoomus ministerille” -jutussa (Vakka-Suomen Sanomat 10.4.) esiintyviä virheellisiä väittämiä muun muassa suden kanta-arviointimenetelmästä.

Suden kanta-arvio perustuu tieteelliseen menetelmään. Kanta-arviossa käytetään tietolähteinä Tassu- tietojärjestelmään kirjattuja susihavaintoja, pannoitettujen susien satelliittiseurantaa ja DNA-analyysejä. Aineistojen analysoinnissa otetaan huomioon myös suden biologia ja liikkuminen.

Kanta-arvio annetaan kerran vuodessa. Edellinen arvio on vuoden 2017 maaliskuulta. Seuraava julkaistaan kesäkuussa 2018, ja se perustuu maaliskuun 2018 tilanteeseen. Kanta-arvio kuvaa susikannan kokoa maaliskuussa, koska silloin käytettävissä on kattavimmat aineistot ja kannan koko voidaan arvioida luotettavasti. Luke kehittää myös mallinnusta, jonka tavoitteena on syksyisen susikannan koon ennustaminen.

Vuoden aikana susien määrä muuttuu jatkuvasti. Susia syntyy, kuolee, vaeltaa alueelle ja alueelta pois, ja lisäksi sudet liikkuvat laajalla alueella. Etenkin nuoret sudet voivat vaeltaa pitkiä matkoja.

Sudet vaeltavat ja muodostavat pareja ja laumoja, ja leviävät näin uusille alueille. Susien siirtäminen paikasta toiseen on lainvastaista toimintaa, eikä Luke sellaista tee.

Vuoden 2017 kanta-arviossa Varsinais-Suomen alueella oli kolme reviiriä ja niissä 9-11 sutta. Tämän lisäksi yksi susireviiri sijoittui yhteisesti Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueelle, ja sillä oli 5-7 sutta.

Sirpa Thessler
Ohjelmapäällikkö, Luke