Sivuston kokoversioon
  • Sunnuntai 22.4.2018
  • Haetaan nimipäiviä

Livonsaaren kouluolot sodan päätyttyä

Maaseudun kouluolot 1940-luvulla olivat varsin toiset kuin nykyään. Tasavertaisuudessaan ne lienevät olleet kuitenkin varsin yhteneväiset ainakin kaikissa saaristo- ja rannikkopitäjissä. Siksi yhtä koulupiiriä koskevat autenttiset muistelot kattakoon kaikki. Palaan kirjoituksessa parhaiten tuntemani Livonsaaren koulupiirin toimintaan vuosina 1944–49.

Saarella oli keskustassa yläkansakoulu ja alakoululaisia palveli syksyin keväin eri koulutilat. Syyskaudella alakoulua käytiin Vuorlahdessa, nykyisen näkötornille johtavan tien laidassa olevassa torpassa, joka on vieläkin olemassa, ja kevätkaudella Kainun kylän rannassa olevassa, vuonna 1927 koulutaloksi rakennetussa kiinteistössä.

Lisäksi kolmantena koulukiinteistönä toimi väliaikaisena Toivasten Alistalon Uusitupa-niminen rakennus Pitkäniemeen johtavan tien varressa. Alakoulun vaihtumiseen kesken kouluvuoden johti monien oppilaiden kohdalla ylipitkät koulumatkat toiseen kouluun.

Jo 1920-luvulta alkaen olivat kunnat tehneet yhteistyötä soveltaen ylipitkien koulumatkojen suhteen kuntarajat ylittävää toimintaa. Merimasku ja Velkua olivat jo kansakoulun alkuajoista alkaen käyttäneet joitakin rajaseutujen oppilaita Askaisten kouluissa. Näin matkat saatiin hieman inhimillisiksi pienille koululaisille. Näille ”kriisimatkalaisille” annettiin poikkeusluvalla oikeus käydä vain joko syys- tai kevätlukukausi ja tentata toinen puoli. Merimaskusta Rauduisten ja osin Karjalaisten kylän lapset kulkivat Livonsaarelle, Velkualta ainakin Teersalosta oli oppilaita Kainun koulussa.

Aluksi kuljettiin voileivät ja maitopullo repussa kouluun, mutta varsin pian saatiin koululta lämmin ruoka. Se oli useimmiten keitto, jonka opettaja opetustyön ohessa valmisti. Muistan sen siksi niin hyvin, kun itse ruokailuun liittyi tapahtuma, josta ”kärsin” vieläkin. Arvostettu opettajamme oli jakamassa juuri minulle keittoa, kun ilmoitin että ”stop piissa jo”, jolloin hän pysäytti jaon ja alkoi opettaa, miten tuli tilanteessa käyttäytyä. Vaihtoehdoksi hän ehdotti ”kiitos riittää jo”. Arvatenkin olin nolo ja nolostuttaa vieläkin.

Keitto- ja muiden ainesten saanti oli tuolloin pula-aikana vaikeaa. Siksi alakoululaisetkin olivat syyskauden aluksi monasti poimimassa marjoja sekä keräämässä pellolle sadonkorjuun jälkeen pudonneita tähkäpäitä.

Kouluterveydenhuolto oli lapsenkengissä. Muistaakseni kerran myöhäissyksyllä oli terveystarkastus koulupäivän päätyttyä. Sen teki Mynämäen kunnanlääkäri, tohtori Toivo Tyrni. Eräs tällainen tarkastus on myös jäänyt mieleeni. Ilmeisesti tohtori oli myöhässä, koska tarkastus venyi iltamyöhään. Nälkä alkoi tuntua pitkäksi venyneen päivän aikana, samoin alkoi ilta hämärtyä ennen kuin toimitus oli ohi. Paluumatkalla sain vettä erään torpan pojalta, mutta leipää en kehdannut pyytää. Loppumatka oli helpompi, sillä äiti tuli vastaan voileipineen. Hänellä oli myrskylyhty matkassa valaisimena.

Kouluun kuljettiin lähialueilta pääasiassa kävellen, mutta kauempaa myös polkupyörillä. Itse olin oppinut ajamaan miesten pyörää ns. rungon välistä. Se helpotti pitkää koulumatkaa.

Lumikelin aikana oli vaikeampaa. Musta-aukon jäädyttyä koulumatka lyheni jonkin verran. Se ylitettiin joko hiihtäen tai kelin suosiessa potkukelkalla. Maantietä ei hiekoitettu, joten tiestö oli aina käytettävissä hiihtäen, sillä autoliikennettä ei juurikaan ollut.

Muistaakseni koulu alkoi aamulla tavallisesti kello yhdeksän, joskin järjestäjä joutui tulemaan hieman aikaisemmin sytyttämään tulet kakluuniin. Luokkahuoneita oli vain yksi, joten useiden luokkien opetus tapahtui samanaikaisesti yhdessä tilassa. Lukuvuoden aikana koulussa järjestettiin syyskauden päätökseksi kuusijuhlat ja keväällä koulun päätyttyä kevätjuhlat. Lisäksi osa oppilaista esiintyi koulun järjestämässä äitienpäiväjuhlassa.

Markku Lehto