Raimo Lakso
Raimo Lakso kuvasi harmaahaikaran tuulisella merellä saaren kalliolla Uudessakaupungissa 27.10.
Raimo Lakso
Rauno Peltola jää virallisesti Kustavin kunnanjohtajan virasta eläkkeelle vuodenvaihteessa.
Jenni Kylänpää
Edellisen kerran Harrastus- ja hyvinvointimessuja vietettiin Nousiaisissa.
Paltvuoren laitumet muodostavat monipuolisen kokonaisuuden, jossa vuorottelevat avoimet heinäniityt, metsälaidunalueet, hakamaat ja tammisaarekkeet.
Ari-Pekka Auvinen
Valtuustoaloitteen mukaan kaupunginhallituksen päätös olla myymättä Esko Holvin kiinteistöä siitä ostotarjouksen tehneelle tulee tuoda valtuuston arvioitavaksi.
Arkisto/Jenni Kylänpää
Arkisto / Saara Huovinen
Kurittulan koulun rytmikerho on harjoitellut tulevaa konserttia viime vuodesta asti.
Jesse Ranta
Kuparivuoren tunneli suljetaan yön ajaksi huoltotöiden takia.
Naantalin Kaupunki / Ronja Vuorenmaa
Juhani Peltonen
Nousiaisten rovastikunnan kuorolaiset harjoittelivat pyhäinpäiväviikonlopun konsertteihin Mynämäen kirkon urkuparvella.
Jenni Urponen
Maritta Taskinen (vas.) ja Ritva Alastalo jakoivat Vehmaan koululaisille Marttojen leipomia voisilmäpullia.
Katja Kalpi